Ei mikään romanttinen seurahedelmä

Arki täällä rullaa eteenpäin, ja aika paljon ollaan yhä höntsäilty Limassa. Vietettiin viikonloppuna kokonainen päivä eri puolilla kaupunkia shoppailemassa, huhhuh. Eka poncho ja laamavillapöksyt hankittu! Jos joku kaipaa itselleen kangas- tai (teko)nahkareppua huutakoon hep, itselläni oli vaikeuksia löytää kivoja Suomesta ja täällä niitä riittää pilkkahintaan.

Viime viikonloppuna vietettiin miniloma Paracaksen El Chacossa, joka on turistinen ja aina aurinkoinen rantakylä. Täällä on mielettömän edullista reissata jollei valitse luksus- tai turistibussia! Muutama kymppi riittää matkoihin ja pariin hostelliyöhön. Nautittiin täysillä saasteettomasta ilmasta ja tyhjistä kaduista. Positiivisena shokkina Liman jälkeen tuli myös se, että viehättävän hostellimme ovet olivat yötämyöten auki, samoin kuin dormimme ovi. Limassa kaikki on kalterein, sähköaidoin, lasinsiruin neuvostotyyliin, tupla/triplaovin tai rikkaammilla alueilla myös vartioin suojattu. Kylä ei itsessään ole kovin kummoinen, mutta houkuttelee paljon paikallisia sekä ulkomaisia vesiurheilun ystäviä. Erityisen suosittua on kite-surfing, jota kaverimme Mikko alueella olikin harrastamassa melkein toista viikkoa. Kävimme Paracasin luontoreservin alueella sijaitsevalla upealla rannalla, jota asuttaa merilintukolonia sekä lukuisia rapuja, joiden touhuja makoilun ja uimisen välillä kiinnostuneina seurailimme, uusia tanssiliikkeitä omaksuen. Reservin alueella voisi periaatteessa kävellä tai pyöräillä pidempiäkin matkoja, mutta vaikka ollaankin trekkaamisesta innostuneita, ei loputon hiekka- ja kivierämaa ilman ainuttakaan varjopaikkaa sytyttänyt, ja päädyimme liikkumaan perinteisesti peukalokyydillä. Kylässä ruokaillessa havaitsimme, että myös ravintoloissa tinkiminen kannattaa, sillä turistilisää yritettiin annosten hintaan tuputtaa. Tinkiminen täällä on kuitenkin aika helppoa, riittää kun hymyilee ja toteaa hinnan olevan melko korkea. Kamera jäi "vaihteeksi" kotiin, joten taas saatte nauttia kännykkäkuvista.

Jukka ja Petrihän ne siinä

 

 

Ylpeenä yliopiston lahjottamista lippiksistä. "Olen ykkönen!"

 

Kite-surfing

El perro peruano

 

Hostellin vahtikoira Tati

Sunnuntaina olimme mukana Erasmus Perun järjestämällä reissulla Cañon de Autishaan. Varausta tehdessä ajateltiin tiedossa olevan  kaikenlaista seikkailua kanjoneilla, mutta myöhemmin ymmärsimme reissun päätapahtumana olevan hyppy sillalta kanjoniin, köysien varassa. Heh, kielitaidon puute voi joskus ilmetä tällaisina yllätyksinä. Tästä kuitenkin selvittiin yllättävän pienin kuumotuksin! Laskeuduttiin myös joitain satoja metrejä kaivostunnelin portaita alas avaraan luolaan, josta löytyi upea maanalainen vesiputous. Pilkkopimeässä ahtaassa tunnelissa tikapuita ilman turvaköysiä laskeutuessani pohdiskelin ahtaanpaikankammoisena, että onko se niin tarpeellista aina lähteä yhtään miettimättä mukaan kaiken maailman extreme-touhuihin. Onneksi määränpään luola ei ollutkaan umpinainen, vaan valo tulvi sisään ja ilma oli raikas. Satoja vesiputouksia nähneenäkin maanalainen voimakas vesiputous teki vaikutuksen! Ei yleensä viihdytä valmistoureilla ja taas vähän huokailutti, kun välillä oppaat olivat neuroottisia turvaköysien kanssa, askeltakaan ei saanut jyrkähköllä reitillä luolaan ottaa ilman että ollaan kiinni turvaköysissä, mutta kaivostunneliin laskeuduttiinkin sitten ilman mitään. Kaikesta extremeilystä huolimatta eniten kuumotti itse matkat natisevalla minibussilla kohteeseen. Kapeat hiekkatiet vuoren rinteessä, toisella puolella satojen metrien jyrkkä pudotus laaksoon ja toisella rapautuvaa rinnettä, mistä muistutuksena norsun kokoisia järkäleitä tienpielissä. Mieltä eivät myöskään lämmittäneet tien reunoilla erittäin säännöllisesti näkyneet muistoristit menehtyeille. Hyyyyrrrshh. Ihmettelen vieläkin elossaoloani :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taustalla: Paikallinen rouva muutti, noh, hökkelikotinsa meitä varten lounaasravintolaksi.

Mulla on mennyt kokonaan maku lihan syömiseen (kala menettelee), joten ollaan alettu kokkailemaan enemmän kämppämme kommunaalisessa pikkukeittiössä. Keittiö on kuitenkin todella huonosti varustettu, uuniakaan ei ole, mikä on yksi syistä miksi ollaan viime aikoina alettu etsimään vaihtoehtoisia kämppiä. Tuntuu muutenkin vieraalta, ettei voidaan kutsua porukkaa kylään samaan tapaan kuin Suomessa. Täällä ei siis oikein ole tilaa kyläilijöille. Samoin vilkas autotie ikkunan alla ketuttaa. Kaivattaisiin enemmän muunlaista meininkiä kotimme läheisyyteen: kahviloita, lenkkipolkuja..  mitä vaan. Valtaosa muiden yliopistojen vaihtareista asuu Mirafloresissa, josta kerroinkin aiemmin: Turvallinen, kallis ja erittäin länsimaalainen. Siis hyvin kaukana siitä kokemuksesta, mitä me täältä haetaan. Tästä kuitenkin seuraa, että kämppäkavereita näille alueille kämppää jakamaan on vaikea löytää(mieluiten jaettaisiin asunto espanjankielisten kanssa, para practicar!) Ei tänne jääminenkään huono vaihtoehto ole, kun kurssitilanteen takia luentoja molemmilla on vain ti-to, joten mahdollisuus olisi säästää jatkossakin kämpässä ja viettää aina pidennetyt viikonloput reissussa. Saa nähdä!

Mitä me sitten opiskellaan? Mulle on nyt kovan karsinnan seurauksena kolme kurssia maantiedettä: geografía rural, geografía fisica del Peru (kenttäretkien takia, hah), ja geografía del turismo. Paljon odottamani geografía de genero(sukupuolten maantiede) ei ilmeisesti toteudu lainkaan. Lisäksi oon Suomesta käsin järjestetyllä UNIPID-nettikurssilla kehityspolitiikasta ja sen analysoinnista. Justus käy myös Perun luonnonmaantiedettä ja turismia, sekä lisäksi vapaasti suomennettuna kehityksen sosiologiaa valtio-opista.

 

Kotikatu 

 

Kokkailtiin mantsalaisten kanssa

Otsikko muuten viittaa molempien uuteen lempihedelmään, chirimoyaan. En ole tavannut kyseistä herkkua missään muulla maailmassa. Maku on kermainen ja makea, mutta syödessä saa syljeskellä suustaan isoja mustia siemeniä. Oikeasti, tämä pääsee samalle pallille paikallisen mangon kanssa.

Mikko saa ensimmäistä kertaa chirimoyaa: Ilme kertonee riittävästi.

Coming soon... kuvakollaasi siitä miten luovasti ihmiset itsensä täällä työllistää. Lupaan myös tehdä postauksen kulttuurihavainnoista (niitä riittää..). Ja Chilestäkin vielä jonain päivänä! Pusuja!